2.2. Kiinteistön kuvaus, varapoistumisreitit sekä yhteinen kokoontumispaikka

2.2. KIINTEISTÖN KUVAUS JA YHTEINEN KOKOONTUMISPAIKKA

Pelastussuunnitelman tarkoituksena on avustaa Mainingin koulun vastuuhenkilöitä, henkilökuntaa ja oppilaita tulipalojen, onnettomuuksien ja muiden vaaratilanteiden ennaltaehkäisyssä, sekä niihin läheisesti liittyvien henkilöturvallisuusriskien poistamisessa.

Kyseessä on oppilaitos joka sijaitsee Espoon Kivenlahdessa, kaupunginosassa 34, korttelissa 34 051, tontilla 2, jonka pinta-ala on 29 762 m² ja osoite; Maininkitie 23, 02320 Espoo.

Kiinteistö on valmistunut v.1974 (peruskorjattu v. 2015) ja se sijaitsee asemakaavoitetulla alueella, käsittäen yhden osittain maan alla olevan kerroksen, sekä kaksi maanpäällistä kerrosta + iv-konehuonekerroksen. Kiinteistö on betonirunkoinen, jonka julkisivu on punaista tiiltä, kantavat pystyrakenteet betonia, kattomallin ollessa tasahuopakatto.

Kiinteistön bruttoala on 11 158 m², kerrosala 9 109 kem² ja tilavuus 46 035 m3, kiinteistön kuuluessa kaupungin kaukolämpöjakeluverkoston piiriin, lämmitystavan ollessa kaukolämpö + geoenergia. Kiinteistössä ei ole asuinhuoneistoja, eikä autohallia.

Kiinteistön- ja tontin omistaa Kiinteistö Osakeyhtiö Espoon Koulu- ja päiväkotitilat jota edustaa Espoon kaupunki, Tilakeskus-liikelaitos, kiinteistön käyttäjän ollessa Espoon kaupunki, sivistystoimi (Mainingin koulu).

Kiinteistön paloluokka on P1 ja suojaustaso 2 (automaattinen paloilmoitin osoitteellisin savuilmaisimin ja tehokas alkusammutuskalusto). Tarvittaviin tiloihin laaditaan räjähdyssuojausasiakirja, joka hyväksytetään pelastuslaitoksella myöhemmin.

K krs: (0 krs)
Kellarikerroksessa sijaitsee opet. tilaa, väestönsuoja, opettajien pukuhuonetiloja, teletila (0012, samassa tilassa sijaitsevat myös lvi-valvomo ja pääpaloilmoitinkeskus), sähköpääkeskus (0010), lämmönjakohuone (0002, samassa tilassa sijaitsee myös VAK 1), putkikäytävä / ryömintätila, siivouskeskus ja siivoojien taukotilat.

1 krs:
Ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevat normi- ja erikoisluokkahuonetilat, oppilashuolto- ja hallintotilat, päiväkodin tilat, liikuntasali, sekä siihen liittyvät pukeutumis- ja suihkutilat, näyttämö- ja sivunäyttämö, auditorio (samassa tilassa sijaitsee myös yksi iv-konehuone), kirjasto, mediateekki, keskushalli, monistamo, koulun keittiö- ja ruokasalitilat, sekä niihin liittyvät pakastin-, kylmiö- ja kuivavarastotilat, keskusradiohuone (vahtimestarin huoneen vieressä), kemikaalien varastokaappi, teknisen työn luokassa oleva tulityöpiste, ahjo ja nestekaasun-, hapen- ja asetyleenin linjasulut, opettajien- ja opinto-ohjaajien tauko- ja pukuhuonetilat, vahtimestarin huone (samassa tilassa sijaitsee myös ulko-ovien hätälukituspainike ja savunpoiston laukaisukeskus), aula-, käytävä- ja wc- tilat, veden pääsulku (1003), sekä useita muita sähkö- ja ryhmäkeskuksia. Lisäksi ensimmäisen kerroksen pääsisäänkäynnin tuulikaapin tilassa (A-porras, 1081) sijaitsee paloilmoitinkeskuksen käyttölaite (samassa tilassa sijaitsevat myös savunpoiston laukaisupainikkeet, iv- hätäseispainike ja kuulutuskoje), sekä huoltopihan puolella olevat nestekaasutila (1127), asetyleenikeskus (1127.1), happikeskus (1127.2), iv-konehuonetila (0032), kompressoritila (0033) ja jätehuone (1222). Koulun piha-alueella sijaitsevat myös purunpoistotila (1126), pysäköintipaikat, mopoparkit, frisbeegolf, sekä leikki- ja pelikentät.

2 krs:
Toisessa kerroksessa sijaitsevat opetus- ja wc-tilat, monitoimisali, sekä useita  ryhmäkeskuksia.

Ullakko:
Ei ole.

Iv-konehuoneet:
Kiinteistössä on viisi iv-konehuonetta, jotka sijaitsevat seuraavasti:

  • 1 krs, huoltopihan puolella (työväenopiston tilojen ilmastointi)
  • 1 krs, auditorion yläparven tilassa (auditorion- ja liikuntasalin ilmastointi, samassa tilassa sijaitsee myös aurinkoenergian yksikkö)
  • 2 krs / tekninen kerros, kolme iv-konehuonetta (näiden konehuoneiden kautta tapahtuu kulku myös katolle). Kiinteistössä on yhteensä neljätoista tulo- ja poistoilmakonetta.

Katto:
Katolla sijaitsevat kiinteistön poistoilmapuhaltimet ja aurinkopaneelit.

Oppilaitoksen piha-alue:
Oppilaitoksen piha-alueella sijaitsevat koripallokenttä, teatterialue, sekä mopoparkit.

Portaat:
Kiinteistössä on yhteensä kuusi sisäporrasta, jotka sijaitsevat seuraavasti:

  • porras 1 (N-ovi, Mainingin päiväkodin puolella)
  • porras 2 (aulatilasta toiseen kerrokseen)
  • porras 3 (aulatilasta toiseen kerrokseen)
  • porras 4 (keskushallista toiseen kerrokseen)
  • porras 5 (aulatilasta toiseen kerrokseen)
  • porras 6 (F-porras, kellarikerros – ensimmäinen kerros)

Kaikki kyseiset portaat toimivat myös hätäpoistumisportaina.
Kiinteistössä on yhteensä 19 ulko-ovea, jotka on merkitty kirjaimin A-S.

Hissit:
Kiinteistössä on yksi henkilö- / tavarahissi, jonka hissihälytys menee suoraan Schindlerin vikapäivystykseen, puh 0203 20500, josta lähetetään huoltomies tarvittaessa paikalle. Hissistä on myös suora ääni- ja puheyhteys Schindlerin vikapäivystykseen. Koulussa on tämän lisäksi myös kaksi pyörätuolihissiä, joista toinen sijaitsee auditorion- ja toinen liikuntasalin yhteydessä. Näiden hissien osalta hissihälytys mene koulun vahtimestarihuoneeseen, josta vahtimestari tulee paikalle.

Kiinteistön edusta:
Kiinteistön edusta on siisti ja selkeä, mitään palavaa- tai muutakaan materiaalia ei säilytetä  rakenteiden välittömässä läheisyydessä, joten tuhopolton- tai ilkivallan riski on pieni.

Ulkokuoren valaistus:
Kiinteistön ulkokuoren valaistus on hyvä.

Jätehuolto:
Kiinteistön jätehuolto on keskitetty huoltopihan puolelle, omaan erilliseen- ja lukittuun jätehuonetilaan (1222). Jätehuoneessa sijaitsevat omat sammiot seka- ja biojätteille, sekä lehdille- ja kartongeille. Pahveille on oma rullakko. Roskapiste tyhjennetään HSY:n toimesta.

Tekniset turvallisuusjärjestelmät:
Kiinteistössä on kattava kulunvalvonta ja kameravalvonta, sekä ri-järjestelmä tilojen suojaamiseksi. Kameroiden kuvat tallennetaan videoliikeilmaisimen ohjaamana digitallentimelle. Kiinteistössä on käytössä hätälukitusjärjestelmä, joka pakkolukitsee yhdellä napin painalluksella kaikki yleisötiloihin johtavat ovet. Hätälukituspainike sijaitsee vahtimestarin huoneessa. Teknisen työn luokissa on ”työstökoneiden” hätäseispainikkeet. Kemian- ja fysiikan luokkien välisessä tilassa (1146) sijaitsee kaksi paloilmoittimen poiskytkentäajastinta, joista voi tarvittaessa irrottaa ko. tilojen paloilmaisimia opetustoiminnan niin vaatiessa (vain opettajan toimesta).

Evakuointi- ja kuulutusjärjestelmät:
Kiinteistössä on evakuointi- ja kuulutusjärjestelmä, jonka kuulutusjärjestelmän kuulutusaluekohtaisen valintamahdollisuuden sisältävät kuulutuskojeet sijaitsevat seuraavasti:

  • rehtorin huone
  • opettajan huone
  • koulusihteerin huone
  • terveydenhoitajan huone
  • vahtimestarin huone
  • keskusradiohuone (vahtimestarin huoneen vieressä)
  • paloilmoitinkeskuksen käyttölaitteen vieressä (pelastuslaitoksen käyttöön)

Paloilmoittimen käynnistämässä evakuointikuulutuksessa palokellot mykistyvät automaattisesti kuulutuksen ajaksi.
Yhteiskuulutusmahdollisuuden sisältävät erillisellä opasteella merkityt hätäkuulutuskojeet sijaitsevat seuraavasti:

  • käytävät (6 kpl)
  • ruokalan jakelulinjaston vieressä
  • liikuntasalin tilassa
  • teknisen työn luokassa (veistos)
  • paloilmoitinkeskuksen käyttölaitteen vieressä

Alkusammutusvälineet:
Kiinteistön alkusammutusvälineinä toimivat kerroskohtaiset jauhesammuttimet ja pikapalopostit, sekä tilakohtaiset sammutuspeitteet. Jokaiseen pikapalopostikaappiin on sijoitettu myös yksi jauhesammutin. Kiinteistön ylläpito huolehtii- ja vastaa sammuttimien lakisääteisistä määräaikaishuolloista ja tarkastuksista.

Automaattiset palo-ovet:
Kiinteistössä on kuusi automaattisesti sulkeutuvaa palo-ovea, jotka sijaitsevat seuraavasti:

  • 1 krs, päiväkodin- ja koulun välinen ovi
  • 1 krs, mediateekin edessä
  • 2 krs, porras 2 ylätasanteella
  • 2 krs, porras 3 ylätasanteella
  • 2 krs, porras 4 ylätasanteella
  • 2 krs, porras 5 ylätasanteella

Palo-osastojen rajoilla olevat automaattiset palo-ovet on varustettu aukipitolaitteistolla, sekä oven molemmin puolin myös paloilmaisimilla, joten palohälytyksen sattuessa aukipitolaitteisto päästää ovet sulkeutumaan.

Palokunnan syöttöliittimet:
Ei ole.

Palokunnan hyökkäystie:
Palokunnan hyökkäystie kiinteistöön tapahtuu Maininkitien puolelta, pääsisäänkäynnin tuulikaapissa (A-ovi, 1081) olevan paloilmoitinkeskuksen käyttölaitteen luokse, josta kulku edelleen hälyttävään tilaan.

Palokunnan reittiavain:
Palokunnan reittiavain sijaitsee putkilukon sisällä, Maininkitien päässä ja pääsisäänkäynnin (A-ovi) yläpuolella, pääsisäänkäynnin ulko-oven vieressä. Putkilukossa olevalla avimella pääsee tuulikaappiin jossa toinen pelastuslaitoksen avaimella varustettu putkilukko jossa kulkutunniste & mekaaniset avaimet koko kiinteistöön.

Paloilmoitinkeskus:
Kiinteistössä on kaksi automaattista ja osoitteellista paloilmoitinkeskusta (Eltek) joista käyttölaite sijaitsee huoltopihan puolella olevan pääsisäänkäynnin tuulikaapin tilassa (A-ovi, 1081) ja pääpaloilmoitinkeskus kellarikerroksen teletilan / lvi-valvomon (0012) tilassa.

Savun havaittuaan järjestelmä hälyttää automaattisesti hätäkeskukseen, sekä koko oppilaitoksessa palosummerien avulla. Paloilmoitinkeskus käynnistää keskusradiojärjestelmästä automaattisen kuulutuksen, joka vuorottelee palosummerien äänen kanssa.

Paloilmoitinkeskus tulee kokeilla määräysten mukaan kuukausittain. Kokeilut on merkittävä huoltopäiväkirjaan, jota säilytetään paloilmoitinkeskuksen luona. Paloilmoitinkokeilun suorittaa kiinteistönhoitaja.

Paloilmoitinpainike:
Kiinteistössä on useita kerroskohtaisia paloilmoitinpainikkeita.

Palokellot:
Kiinteistössä on useita kerroskohtaisia palokelloja, jotka kuuluvat hyvin tiloissa.
Paloilmoittimen käynnistämässä evakuointikuulutuksessa palokellot mykistyvät automaattisesti kuulutuksen ajaksi.

Paloilmaisimet:
Kiinteistön paloilmaisimina toimivat kerroskohtaiset savuilmaisimet, sekä tilakohtaiset savu- lämpöilmaisinyhdistelmät (esim. teknisen työn- ja kemian luokka). Työskentelyaikana järjestelmä seuraa vain lämpöön perustuvaa ilmaisua ja muuna aikana savuun perustuvaa ilmaisua. Paloilmoitustieto on johdettu keskusradiojärjestelmään.

Sprinklaus:
Ei ole.

Sprinkler-keskus:
Ei ole.

Srinkler-kello:
Ei ole.

Savunpoisto:
Kiinteistön savunpoisto tapahtuu painovoimaisesti sähköisesti avattavien savunpoistoikkunoiden kautta, sekä tarvittaessa myös ulko-ovien ja ikkunoiden kautta. Kiinteistöön on laadittu erillinen savunpoistosuunnitelma ja testausohje, jota säilytetään paloilmoitinkeskuksen käyttölaitteen yhteydessä. Savunpoistolaitteet on huollettava ja kokeiltava määräajoin käyttö- ja huolto-ohjeen mukaisesti, jolloin koelaukaistaan vähintään 20 % luukuista.

Savunpoiston laukaisukeskus: 
Savunpoiston laukaisukeskus sijaitsee ensimmäisessä kerroksessa, tarkemmin vahtimestarihuoneen (1070) tilassa.

Savunpoiston ohjauskeskus: (SPOK)
Ei ole.

Savunpoiston laukaisupainikkeet:
Savunpoiston laukaisupainikkeet sijaitsevat pääsisäänkäynnin tuulikaapin (A-ovi, 1081) tilassa, paloilmoitinkeskuksen käyttölaitteen vieressä. Savunpoiston laukaisupainikkeet on varustettu kiinteällä tekstillä SAVUNPOISTO ja tekstitarroilla seuraavasti:

  • SL porras 1
  • SL porras 2
  • SL porras 3
  • SL porras 4
  • SL porras 5
  • SL auditorio
  • SL putkitunneli
  • SL ruokala
  • SL sali 1, 2, 3

Lisäksi portaiden alatasanteella sijaitsee ko. portaikon savunpoiston laukaisupainike.

Savunpoistoluukut:
Ei ole.

Savunpoistoikkunat:
Kiinteistössä on yksitoista sähköisesti avattavaa savunpoistoikkunaa, jotka sijaitsevat seuraavasti:

  • porras 1
  • porras 2
  • porras 3
  • porras 4
  • porras 5
  • auditorio
  • putkitunneli
  • ruokala
  • sali 1,2,3

 Savunpoistopuhaltimet:
Ei ole.

Savunpoistopuhaltimien virtakytkimet:
Ei ole.

Savuverhot:
Ei ole.

Turvavalokeskus:
Kiinteistössä ei ole erillisiä turvavalokeskuksia, vaan turvavalot testataan lvi-valvomosta käsin erillisen Teknowaren Aalto-control tietokoneohjelman avulla. Turva- ja merkkivalaistuksen toimivuuden seurannasta vastaa kiinteistönhoitaja. Poistumisteiden turva- ja merkkivalojen valaistuksen toiminta-aika on vähintään 60 minuuttia.

Väestönsuojat:
Kiinteistössä on kaksi väestönsuojaa (0004 ja 0008), jotka sijaitsevat kellarikerroksen tiloissa. Molemmat väestönsuojat toimivat varastotiloina ja ovat tyhjennettävissä- ja käyttöönottokunnossa 72 tunnin vasteajalla.

Avainhallinta / lukitus:
Kiinteistön lukitus pohjautuu Sento- sarjoitukselle, jonka avainhallinnasta vastaa isännöitsijä sekä lukkojen fyysisestä toiminnasta elinkaaripalveluntuottaja. Kiinteistöön on asennettu hätälukitusjärjestelmä, joka pakkolukitsee yhdellä napin painalluksella kaikki yleisötiloihin johtavat ovet. Hätälukituspainike sijaitsee vahtimestarin huoneessa.

Sähköpääkeskus:
Kiinteistön sähköpääkeskus sijaitsee kellarikerroksen tilassa (0010). Käynti H-ulko-oven kautta.

Aurinkosähköjärjestelmä:
Kiinteistö on varustettu aurinkosähköjärjestelmällä joka syöttää tuottamaan sähköä kiinteistöä palvelevaan sähköverkkoon.

Aurinkokeräimet (paneelit) sijaitsevat vesikatolla sekä invertterit ja AC/DC turvakytkimet 2. krs:n ilmastointikonehuoneessa nro 2002. Aurinkosähköjärjestelmän pääkytkin sijaitsee kellarikerroksen huoltokäytävällä nro 0006 sijaitsevassa sähköpääkeskuksessa nro 0010.

Kaikki aurinkosähköjärjestelmän toimintaan vaikuttavat kytkimet, katkaisimet ja niiden toimintaohjeet ovat merkitty erillisellä näkyvällä tarralla sekä lisäksi järjestelmästä on maininta kohdekortissa, -piirroksessa sekä yksityiskohtaisemmassa aurinkosähköjärjestelmän tieto-kortissa jotka löytyvät laminoituna myös kiinteistön paloilmoitinkeskukselta. Tämän lisäksi aurinkosähköjärjestelmästä kertova kansainvälinen aurinkosähkösymboli on kiinnitetty tarvittaviin sijainteihin joissa tieto järjestelmän olemassa olosta on tarpeellinen.

UPS / varavoima:
Kiinteistössä ei ole UPS- tai varavoimajärjestelmää, joten mahdollisen sähkökatkoksen varalle kannattaa tiloihin hankkia käsivalaisimia, sekä paristoilla toimivia matkaradioita.

Koneellinen ilmastointi:
Kiinteistössä on yhteensä neljätoista tulo- ja poistoilmakonetta, jotka sijaitsevat kolmessa erillisessä iv-konehuoneen tilassa, joiden kautta tapahtuu kulku myös katolle.

Ilmastointilaitteiden- ja kanavien puhdistus:
Kiinteistön ilmastointilaitteet- ja kanavat puhdistettu peruskorjauksen yhteydessä v. 2015, sekä tarpeen mukainen puhdistus v.2020. Oppilaitoksen keittiön osalta puhdistus tapahtuu kerran vuodessa sekä muun kanaviston puhtaustarkastus sekä tästä mahdollisesti aiheutuva puhdistus 5 vuoden välein. Raportit toimitetaan kiinteistöä palvelevaan huoltokirjaan.

Tulvavahingot:
Mahdollisista tulvista aiheutuvia vesivahinkoriskejä kiinteistölle ei ole.

Vartiointi:
Kiinteistössä on hälytysvartiointi, josta vastaa Securitas Oy, hälytyspalvelut 020 491 2600 (24h), asiakaspalvelukeskus puh 020 302 001.

Kiinteistöpalvelut:
Kiinteistöpalveluista vastaa RTK-Palvelu Oy, Kiinteistönhoitaja Ari Hakkarainen 044 412 4026, palvelunumero puh 029 029 4000 (24h).

Siivouspalvelut:
Siivouspalveluista vastaa Espoo kaupunki sekä käytännön siivoustyötä hoitaa Espoon kaupungin toimesta tehtävään valittu siivousliike, yhteystiedot löytyvät tarvittaville osapuolille jaetusta päivitettävästä yhteystietoluettelosta.

Yleinen turvallisuus:
Kiinteistön yleinen turvallisuus ja siisteys on hyvä.

Kiinteistön oma palo- ja turvallisuustarkastustiimi:
Kouluun on nimetty erillinen turvallisuustarkastustiimi, joka kokoontuu tarpeen mukaan.

Kiinteistön erityispiirre koskien turvallisuus-, talo- ja rakennustekniikan yllä- ja kunnossapitoa:

Kiinteistön turvallisuus-, talo- ja rakennusteknisestä toimivuudesta vastaa tehtävään valittu elinkaaripalveluntuottaja joka vastaa em. tehtävien hoidosta ns. Palvelusopimuksessa määritellyn palvelujakson ajan. 

Muuta huomioitavaa:
Liikuntasalin, sekä muiden iltakäyttäjien turvallisuus tulee ottaa huomioon. Käyttäjille tulee aina olla esillä kiinteistön toiminta- ja poistumisohjeet. Yö-koulujen ja tilapäismajoitusten järjestämistä varten kysytään erikseen toimintaohjeet paikalliselta pelastusviranomaiselta. Yö-kouluista ja tilapäismajoituksista tulee jättää ilmoitus paikalliselle pelastusviranomaiselle viimeistään kaksi viikkoa ennen aiottua yöpymistä.

Poistumisreitit:
Kiinteistön poistumisreitteinä toimivat seuraavat portaat ja ulko-ovet:

  • porras 1 (N-ovi, Mainingin päiväkodin puolella)
  • porras 2 (aulatilasta toiseen kerrokseen)
  • porras 3 (aulatilasta toiseen kerrokseen)
  • porras 4 (keskushallista toiseen kerrokseen)
  • porras 5 (aulatilasta toiseen kerrokseen)
  • porras 6, (kulku kellarikerros – ensimmäinen kerros

Kiinteistössä on yhteensä 19 ulko-ovea, jotka on merkitty kirjaimin A-S.
Portaiden lisäksi kaikki ulko-ovet toimivat poistumisreitteinä.
Poistumisportaat-, reitit- ja ulko-ovet on varustettu turvavalaistuksella sekä kyltein.
HUOMIO ETTÄ POISTUMISREITIT OVAT VAPAAT TAVAROISTA!!!

Yhteiset kokoontumispaikat:
Koulussa on kolme kokoontumispaikkaa, jotka otetaan käyttöön tarpeen mukaan seuraavasti:

  • koulun välituntipihan alue (ensisijainen kokoontumispaikka)
  • koulun pysäköintialue (varapaikka 1)
  • Kivenlahden urheilukentän alue (varapaikka 2)
  • kauppakeskus Lippulaivan aulatila (varapaikka 3, pitempiaikainen suojautuminen).

 

Mainingin Koulu
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.